Cavell Meadows Trail: kukkaketoja vuoren juurella

Jasperin hostellin ilmoitustauluun oli liimattu lappu: ”Do you hike?” Vastauksen ”Yes” kohdalla oli infoa vaellusreiteistä. Jos valitsi vastaukseksi ”No”, luki seuraavassa lapussa ”You should”.

Vaeltaminen on ehdottomasti valitsemisen arvoinen tapa nähdä Kalliovuoria ja upeaa luontoa. Vaikka hienojen järvien, vesiputousten ja jäätiköiden viereen pääsee autollakin, saa luontoon aivan erilaisen tuntuman, kun lähtee kävelemään kulkuneuvojen ulottumattomiin.

Kolusimme tällä kertaa Jasperin kansallispuiston polkuja, ja lähistöllä sijaitsevat Banffin, Yohon ja Kootenayn kansallispuistot jäivät lähes kokonaan katsastamatta. Vaellusreittejä löytyy joka lähtöön: helppoja päällystetyllä polulla kulkevia tunnin-parin kävelyitä, koko päivän kestäviä vaelluksia sekä useamman päivän vaativampia trekkejä, joille pitää kantaa mukanaan telttaa ja ruokaa koko vaelluksen ajaksi.

Jasperiin saavuttuamme kävimme kyselemässä matkailuinfopisteestä, missä olisi suositeltavinta vaeltaa. Infopisteestä saa mm. päivitettyä tietoa siitä, mitkä vaellusreitit ovat karhujen tai muiden eläinten takia rajoitettuja, ja missä luonto on parhaimmillaan. Pieneksi päivävaellukseksi infosta suositeltiin Cavell Meadows Trail -nimistä reittiä. Se kulkee upean Mount Edith Cavellin edustalla, ja reitin varrella olevat kukkakedot olivat juuri nyt täydessä loistossaan. Sinne siis päätimme suunnata.

2 Cavell
Mount Edith Cavell

 

Edellisviikon vuorikiipeilykurssin peruja olimme tottuneet heräämään melko aikaisin, joten hostellissa oli vielä hiljaista, kun lähdimme ajelemaan kolmenkymmenen kilometrin päähän aamutuimaan. Kiemuraista tietä ajellessa huudahti matkaseurani yhtäkkiä, että metsikön reunassa lymysi joku iso ruskea otus. Koska muuta liikennettä ei ollut, peruutin hissukseen takaisin kuusikon viereen. Siellä auringon säteet osuivat tummanruskeaan mustakarhun turkkiin! Toinen karhubongauksemme siis!

1 Cavell
Karhubongaus numero kaksi!

 

Vaellusreitin parkkipaikalla taas näimme vilauksen piikkisiasta, joka tosin katosin nopeasti takaisin metsikköön. Aamu sekä illan hämärä ovat parhaita hetkiä nähdä villieläimiä.

Mount Edith Cavell on yksi Kalliovuorten tunnistettavimmista vuorista: sen viistot lumiraidat loistivat aamuauringossa, ja vuori erottui ympäristöstä massiivisuudellaan. Ensin kävimme ihmettelemässä pientä, jyrkkää Angel Glacier -jäätikköä, joka suorastaan suli silmissä. Jäätikön alle oli muodostunut järvi (Cavell Pond), jossa kellui jäänpalasia. Kivi- ja lumivyöryjen jyrinää kajahteli tuon tuostakin.

3 Cavell
Reitin alkuosa kulki jäätikön kuljettamaa louhikkoa pitkin.
4 Cavell
Cavell Pond ja rytisten sulava Angel Glacier -jäätikkö.
5 Cavell
Aamutuimaan ei polulla vielä näkynyt pahemmin muita vaeltajia.

 

Jonkin aikaa metsän läpi käveltyämme saavuimme ihanille kukkakedoille. Keltaiset, punaiset ja valkoiset kukat olivat suloisia, ja osa varsin eksoottisen näköisiä (huiskamainen, punaisen eri sävyissä kasvava kukka taisi olla suomeksi intiaanipensselikukka – muita kasvien nimiä en edes yritä muistaa!). Kukkien välissä lymysi ties mitä väkeä: raidalliset maaoravat tulivat aivan lähelle, ja pulleat murmelit lyllersivät välillä polun yli. Näimme myös pienempiä, jyrsijän näköisiä eläimiä, mutta emme keksineet, mikä eläin oli kyseessä.

6 Cavell
Intiaanipensselikukkia eri sävyissä.
7 Cavell
Polku kulki viehättävien kukkaketojen läpi.

 

Puurajan ylitettyämme näimme jäätikön ja järven uudesta kulmasta. Oli jälleen lämmin, aurinkoinen ilma. Kiipesimme kukkulalle, josta oli avarat näkymät ympäri aluetta. Eväät syötyämme lähdimme laskeutumaan takaisinpäin.

8 Cavell
Kukkulan päältä oli avarat näkymät.
9 Cavell
Raidalliset maaoravat eivät pelänneet ihmisiä.

 

Alkoi jo olla puolipäivä, ja ihmismassat olivatkin sillä välin kansoittaneet reitin. Taas tultiin vastaan varvassandaaleissa, tennareissa ja ties missä jalkineissa. Kaikki eivät suinkaan edes yrittäneet kulkea koko reittiä, vaan tekivät pienen kierroksen jäätikköjärvelle ja palasivat autoillensa.

Aamupäivävaelluksen jälkeen oli mukava palata kaupunkiin ja katsastaa autolla vielä muutama muu nähtävyys alueella, shoppailla Jasperin pikkuisessa keskustassa ja nautiskella ravintoloiden hyvinvalmistetuista herkuista sekä ystävällisestä palvelusta.

Kirjoita kommentti!