Kevätretki Nuuksioon aloittaa Suomi-postaukset!

IMG_6416
Retkeilijöitä Nuuksion Mustalammen rannalla pääsiäisenä 2014.

 

Tässä blogissa on julkaistu paljon juttua kaukomaista. On ihan paikallaan päästä välillä kunnolla pois kaikesta, jonnekin todella pitkälle – vaikkapa Thaimaahan, josta aion ehtiessäni kirjoittaa vielä yhden jutun. Aivan yhtä paikallaan on kuitenkin kertoa myös hienosta kotimaastamme Suomesta.

Ihminen viettää suurimman osan ajastaan kotona tai sen lähiympäristössä – ja lomaileekin usein omassa maassaan. Suomihan on ihan timantti! Sen huomaa taas nyt kevään kynnyksellä, kun vihreää alkaa puskea esiin kaikkialta. Kai siitä saa vähän hullaantua?

Maailmalla matkaillessa olen alkanut yhä enemmän arvostaa niitä kliseitä, joista Suomi tunnetaan: puhdasta luontoa, rauhaa ja hiljaisuutta sekä neljää vuodenaikaa, joista jokainen on omalla tavallaan kaunis. Itselleni Suomessa matkailu liittyy yleensä enemmän tai vähemmän luontoon, sillä sitähän meillä riittää.

Omassa lapsuudessani luonnossa retkeily kuului normaaliin vapaa-aikaan ja leikkeihin, eikä sen terveellisyyttä osannut sen kummemmin ajatella. Vaeltelimme metsissä, patosimme pieniä puroja ja kaivoimme kuoppia aarrearkuille – kun emme muustakaan tienneet.

Nyt luonnon kanssa kilpailevat kaikenlaiset laitteet. On ruutua ja nappulaa, joihin levottomat kädet kuin huomaamatta hakeutuvat. Moni lapsi – tai aikuinenkaan – ei taida enää osata olla ilman. Luontoon lähteminen on prosessi, jossa pitää ensin irtautua johtoviidakosta.

Pohdimme 10-vuotiaani kanssa, mikseivät lapset nykyään ole kovinkaan kiinnostuneita luonnossa liikkumisesta, vaan viettävät mieluummin aikaa ruudun äärellä. Vastaus tuli epäröimättä: ”Jos niiden vanhemmat ei ole vieneet niitä sinne tarpeeksi”.

Klunks, nyt tuli paineita. Mikä on tarpeeksi? Riittääkö että pakkaa piknik-korin aurinkoisena, lämpimänä päivänä, vai pitääkö luontoon mennä myös huonolla säällä? Sateessa? Hyytävässä viimassa? Loskakelissä? Siinä mielessä maamme ei kyllä ole helpoimmasta päästä.

Juuri nyt on kuitenkin se paras hetki panostaa luontoretkeilyyn, sillä koko upea kesäkausi on edessä. Haastankin kaikki vanhemmat viemään lapsensa metsään! Käydään retkillä niin kauan, etteivät mukulat enää kysele iPadien perään. Ja käydään vielä sen jälkeenkin!

Me kävimme pääsiäisenä ensimmäisellä varsinaisella kevätretkellämme, joka suuntautui Nuuksion kansallispuistoon. Ei siis kauas kotoa, mutta se ei millään tavalla vähennä hienon luontokohteen arvoa. Vihdin, Espoon ja Kirkkonummen alueella levittäytyvässä kansallispuistossa käy vuosittain noin 200 000 retkeilijää. Se sijaitsee Kehä III:n pohjoispuolella Turunväylän ja Vanhan Porintien välissä, mikä kuulostaa aika urbaanilta. Sitä se ei kuitenkaan ole.

IMG_6491
Haukkalammen luontotuvalta pääsee vaikka mihin!

 

Helpoin tapa tutustua Nuuksion luontoon ovat Haukkalammen luontotuvalta kansallispuiston itäosasta lähtevät merkityt rengasreitit, joista lyhyemmät, Punarinnankierroksen (2 km) ja Haukankierroksen (4 km) olemme kiertäneet aiemmin.  Tällä kertaa valitsimmekin kunnianhimoisesti Korpinkierroksen (7 km). Sen alkupuoliskolla voi ihailla kauniita lampimaisemia ja pysähtyä jollekin telttailu- ja tulentekopaikoista grillaamaan eväitä. Loppupuoliskoa hallitsee nousu Rajakallion yli.

Kohtasimme metsässä jännittävän yhdistelmän talvea ja kesää. Varjoisilla kallioilla roikkui vielä suuria jäämuodostelmia, vaikka lämpötila hipoi pariakymmentä astetta. Purot solisivat vuolaina ja valtavat sammakot kurnuttivat äänekkäästi. Puut olivat vasta heräilemässä ja ojentelivat ensimmäisiä ryppyisiä lehdenalkujaan. Kevät!

IMG_6414
Jäämuodostelma väistyy nopealla vauhdilla kevään tieltä.

 

IMG_6419
Grillailua Mustalammen leiripaikalla, korkealla kalliolla, josta on upea näkymä alas lammelle.

 

IMG_6422
Moni muukin oli tullut grillaamaan upeana pääsiäissunnuntaina.

 

IMG_6431
Lammet olivat peilityyniä, kuin kauniina kesäpäivänä – vain lehdet puuttuivat puista.

 

Mustalammen grillipaikalla aivan reitin alkupäässä oli valtavasti väkeä, eikä ihme – upeassa maisemassa kallion laella valmistui kätevästi vaikka kokonainen pääsiäisateria. Kun sitten lähdimme kävelemään keltaisilla vinoneliöillä merkittyä Korpinkierrosta, tuli vastaan vain joitakin kulkijoita. Mielessä käväisi, että pienempi lapsista (4 v.) saattaisi väsähtää kesken matkan.

Niin ei käynyt, vaan hän järjesti ihan toisenlaisen yllätyksen.

Olimme päässeet etenemään vasta vähän matkaa, kun pysähdyimme ihailemaan kaunista lampea. Poikamme alkoi sohia vettä pitkällä kepillä, ja tapahtui juuri niinkuin arvata saattaa: hän horjahti rantakalliolta veteen! Katsoin tapahtumaa parin metrin päästä enkä voinut muuta kuin todeta, että sinne se nyt menee, helkkari soikoon.

IMG_6436
Vain hetkeä ennen molskahdusta.

 

Oli todellinen onni, että lapsi humpsahti lampeen vain reisiään myöten. Housut, sukat ja kengät kastuivat kokonaan, mutta kuin ihmeen kaupalla paita ja kalsarit säilyivät jotakuinkin kuivina. Onni oli sekin, ettemme olleet liikkeellä vaikkapa lokakuussa muutamassa lämpöasteessa. Nyt ilma oli lempeän kesäinen, vaikka oli vasta huhtikuun loppupuoli. Ei muuta kuin lenkkarit paljaisiin jalkoihin ja päälle isän pusakka. Sitäkään ei koko matkaa tarvittu, vaan paita ja pikkukalsongit riittivät matka-asuksi.

Vastaantulijoilta irtosi hämmästyneitä katseita, kun puolipukeinen retkeilijä viiletti polulla.

IMG_6441
Pusakka – tässä vaiheessa vielä päällä.

 

IMG_6468-001
Tapahtuma ei näyttänyt veteen molskahtajaa pahemmin haittaavan.

 

Kastumisesta ja pienestä väsymyksestä huolimatta koko perhe selvisi seitsemän kilometrin reitistä kunnialla. Myönnetään, lapset valittivat loppuvaiheessa vähän, mutta laukun pohjalta löytyneiden suklaakonvehtien voimalla hekin jaksoivat Rajakallion yli.

Luonto oli tarjonnut hienoja elämyksiä, joita 10-vuotias innostui kotimatkalla autossa kirjaamaan vihkoon. Ainakin sammakot, sinivuokot ja jääseinämä. Hän kyseli myös pikkuveljeltään, mitä olimme retkellä nähneet. Takapenkkikeskustelusta muodostui jälleen kerran legendaarinen:

– Mitä me nähtiin siellä luonnossa?

– Puita.

– Niin mutta minkä nimisiä puita?

– Peter.

– Ei se oo mikään puun nimi!

– No onpas! Yhden puun nimi siellä oli Peter.

– Äiti, toi kiusaa!

– Enkä kiusaa! Päiväkodin pihalla yks puu kertoi mulle, että sen metsässä kasvavan puun nimi on Peter.

Okei, sanoin tässä vaiheessa – olkoon niin. Kai sieltä löytyy koko almanakallinen metsänväkeä. Käymme moikkaamassa heitä taas pian, ehkä jossakin toisessa retkikohteessa. Siitä lisää myöhemmin!

IMG_6483
Kirjoittaja Korpinkierroksella, Rajakalliota ylittämässä.

 

Kirjoita kommentti!