Matkasto

Japanilaiset tuntuvat kaipaavan vapaa-ajallaan jatkuvasti jotakin toimintaa. Lomapäivänä he käyvät vaikka pikavisiitillä Pääsiäissaarella.

Meri tyrskyää silmänkantamattomiin jylhien kallioiden alapuolella. Maisemaa vartioimassa seisoo rivi suuria kivipatsaita, jotka ovat tuttuja Pääsiäissaaresta kertovista kirjoista. Näiden moai-patsaiden, salaperäisten kivihahmojen, tarkoitusta ei vielä tänäkään päivänä täysin tunneta. Ehkä juuri siksi niiden rosoiset muodot ovat niin kiehtovia. Edessäni kohoavissa patsaissa on kuitenkin jotain kummallista: ne ovat aivan sileitä!

Karunkauniista merimaisemasta huolimatta en seiso Pääsiäissaaren rantatöyräällä, vaan eteläjapanilaisella Kyushulla, Miyazakin maakunnassa. Täällä Nichinanin kaupungin läheisyydessä sijaitsee Sun-messe Nichinan, yksi niistä monista teemapuistoista, joissa japanilaiset mielellään viettävät vapaa-aikaansa.

Ei tarvitse oleskella kovin kauaa Japanissa huomatakseen, että saarivaltion asukkailla on taipumus luoda itselleen kuvitteellisia tai kopioituja ympäristöjä, joissa voi uskotella itselleen olevansa jossakin muualla. Mainittakoon vaikka Nagasakin alueella sijaitseva Huis Ten Bosch, 1600-luvun hollantilaiskaupungin tyyliin rakennettu huvittelualue ”historiallisine” rakennuksineen ja kanavineen.

Mutta palataan Nichinaniin. Japanilaiset auttoivat 1990-luvulla kunnostamaan oikeita Pääsiäissaaren moai-patsaita ja saivat siitä hyvästä erikoisluvan rakentaa niiden kopiot Kyushulle. Teemapuiston sijainti on mitä mainioin, sillä maisema on hyvin samankaltainen kuin Pääsiäissaarella.

Siihen yhtäläisyydet loppuvatkin. Tämä on puhtaasti huvittelupaikka, jolla ei taatusti ole mitään syvempiä merkityksiä.

Kysyn matkaseurueeltani, kiehtooko Pääsiäissaaren kulttuuri heitä – he kun haluavat tulla tänne vuosi vuoden jälkeen uudelleen. ”Ei vierailuun ole mitään erityistä syytä, tulemme tänne vain viettämään vapaa-aikaa. Teemana voisi yhtä hyvin olla joku muu, mutta tämä puisto nyt sattuu olemaan tällainen”, ystäväperheen äiti selittää.

Suurin osa kävijöistä vuokraa puistossa pienen golfauton. Se ei kulje juuri kävelyvauhtia kovempaa, mutta sillä pääsee näppärästi kiertämään koko reitin asvalttipintaista pikkutietä pitkin. Tärkein pysähdyspaikka on tietysti tasanne, jolle patsaat on pystytetty. Seitsemää moaita kannattaa käydä taputtelemassa, sillä jokainen niistä edustaa jotakin tärkeää asiaa: työtä, terveyttä, rakkautta, matkustamista, avioitumista, rahaa ja opiskelua. Näille elämänalueille on siis lupa toivoa parannusta.

Moaiden ympärillä välkkyvät salamavalot. Joka ainoa haluaa tulla ikuistetuksi kivimiesten kainalossa – sekä yksin että ryhmässä. Täällä vuosittain käyvillä perheillä on kotonaan ainakin albumillinen kuvia, joissa lapset kasvavat, mutta moait näyttävät aina samoilta.

Kivimiehet eivät kuitenkaan yksin riitä ohjelmaksi. Puistoalueella on myös kotieläintarha, jossa voi rapsuttaa valtavia mustia sikoja. Muutaman sadan metrin päässä on rinne, jossa voi heitellä paksusta köydestä tehtyjä renkaita maahan iskettyihin paaluihin.

Matkaseurueeni alkaa innokkaasti viskoa pelivälineitä. Itse katselen mieluummin upeita tyrskyjä, jotka sortuvat suurina vaahtokasoina rantatöyräille. Puheensorina hukkuu aaltojen pauhuun niin tehokkaasti, että voisi melkein kuvitella olevansa yksin Pääsiäissaarella.

Japanilaisista teemapuistoista löytyy aina myös ravintoloita, pelihalli ja mikä tärkeintä, matkamuistomyymälä. Keskivertoperheet viettävät noin puolet retkiajastaan kaupassa, josta he ostavat suurella summalla pakollisia tuliaisia tädeille, sedille ja naapureille. Sun-messen myymälä pursuaa kaikenlaista moai-aiheista tavaraa kuulakärkikynistä pikkuleipiin.

Kaupan ulkopuolella kuljeskelee niin lasten kuin aikuistenkin iloksi pehmeään, karvaiseen moai-asuun sonnustautunut mies, josta on tietysti saatava valokuvia kaikkien perheenjäsenten kanssa. Yritän virittäytyä oikeaan tunnelmaan hymyilemällä kameralle leikkisästi, mutta tunnen oloni silti jollakin tavalla vaivautuneeksi. Taidan olla tylsä tosikko.

Sisällä kaupassa katselen hyllyjä epäuskoisena. Voisin hankkia Easter Island -tekstillä varustetun T-paidan, mutta se tuntuisi huijaukselta. Miten olisi Pom-Kan -viini ruskeassa moai-pullossa, joka avataan kiertämällä hahmon päässä oleva hattu auki? Pehmolelua muistuttavan karvaisen moai-selkärepun jätän suosiolla hyllyyn.

Silmiini osuu teline, jossa on postikortteja oikeilta Pääsiäissaarilta – kenties ainoa aito asia koko paikassa. Ostan kaksi korttia, joissa on kuvattuna rosoisia, osittain rikkoontuneita patsaita tuulen armoilla kaukaisten saarten jylhillä kukkuloilla. Mietin, miltä pääsiäissaarelaisista tuntuisi vierailla Kyushun moai-puistossa.

Minulta tiedustellaan, onko Suomessa tällaisia teemapuistoja. Mieleeni tulee Naantalin Muumimaailma, mutta on pakko lisätä sen olevan oikeastaan lapsille. Ystäväperheeni mielestä Suomesta puuttuvat aikuisten teemapuistot siksi, ettei maassamme ole kovin paljon asukkaita. Jos Suomessa olisi yhtä paljon väkeä kuin Japanissa, rakennettaisiin varmasti meillekin mitä erilaisimpia puistoja. Jään miettimään tätä pitkäksi aikaa.

Itse voisin retkeillä Miyazakin komeilla kallioilla ilman moaitakin. Kuuntelisin aaltojen kohinaa, katselisin jylhien kallioiden muotoja, tutkisin kasveja. Ei suomalainen tarvitse luonnossa liikkuessaan mitään keinotekoista rekvisiittaa kuten myymälöitä tai mainospukuisia miehiä. Japanilaisille ne sitä vastoin ovat syy tulla paikalle. Jos niitä ei olisi täällä, he menisivät jonnekin muualle – toiseen teemapuistoon. Niitä tässä maassa kyllä riittää.

Äkkiä ymmärrän, kuinka erinomainen paikka tämä Kyushun moai-puisto onkaan. Kaikkien japanilaisten ei tarvitse mennä räpsimään valokuvia oikeista kivimiehistä, kun he voivat tehdä sen mukavasti ja helposti täällä, omassa maassaan. Pääsiäissaarelle tarvitsee ehkä rakentaa hieman vähemmän pelihalleja ja viihdekeskuksia. Melkein voin kuulla, kuinka 15 000 kilometrin päässä moait kiittävät.