Kohti vuoristoa: Kathmandusta Lama Hoteliin

Enemmän tai vähemmän rähjäinen reippalilijajoukkomme on saapunut muutama tunti sitten ihmisten, internetin, pakokaasujen ja roskien keskelle Syabrubesiin. Huhut netistä matkan varrella osoittautuivat pieneksi väärinkäsitykseksi – kyse olikin siis sähkön saatavilla olosta matkan varrella (parissa kylässä sähköä oli, muissa ei). Pitemmittä puheitta kuitenkin vaelluspäiväkirjan pariin kronologisessa järjestyksessä nyt, kun Syabrubesin nettikin pelittää ainakin vähän aikaa!

31.12.2012 Kathmandu (1300m) -> Syabrubesi (1470m)

Nautittuamme runsaan hotelliaamiaisen keräsimme kamppeet ja tapasimme oppaamme Bishnun sekä kaksi kantajaamme hotellin aulassa. Hieno Land Cruiser odotti meitä oven edessä, ja sullouduimme tavaroinemme sisään. Pääsimme lähtemään tasan klo 8.00. Matkaan oli arvioitu kuluvan 8 tuntia.

Jätimme pikkuhiljaa Kathmandun savut ja saasteet taaksemme, ja jo melko pian horisontissa siinsi Langtangin ja Manaslun vuoristot. Tie alkoi laskeutua alas. Trisuli Bazaarissa tie haarautui kahtia, toinen johti Pokharaan ja toinen Syabrubesin kautta Tiibetiin. Kaistoja oli tämän jälkeen enää yksi, mutta se oli asfalttipäällystetty. Liikennekin väheni huomattavasti.

Opaskirjojen ja nettifoorumeiden kuvailut ”roadtrip from Hell” -tyyppisestä ajomatkasta olivat kyllä reipasta liioittelua, ainakin jos vertaa viime vuoden Annapurnalla kokemiini höykytyksiin vuoristoteillä! Tietä on tosin viime aikoina korjattu, joten ehkä huhut olivat vanhoja. Vain parissa kohtaa asfaltin katkaisi maanvyörymä (pienen omakotitalon kokoisia bouldereita oli vierähtänyt ylempää vuorelta), mutta muuten meno oli tasaista. Rotko tien vieressä oli syvä, mutta näköesteenä oli onneksi kasvillisuutta, joten ei pahemmin huipannut katsoa reunalta alas. Kuski ajoi kuulemma harvinaisen reippaasti, pääsimme parissa kohdassa jopa 60km/h vauhtiin, mutta keskinopeus lienee ollut lähempänä 20km/h.

Ennen Syabrubesia vaelluslupamme ja auton tiedot tarkistettiin useissa check-posteissa. Alueella oli juuri tänään tärkeän poliitikon vierailu, ja näimmekin edellämme bussilasteittain ihmisiä matkalla kuulemaan poliittista puhetta (suurin osa ihmisistä tietenkin keikkui bussin katolla).

Saavuimme Syabrubesiin jo klo 14.00, eli monta tuntia oletettua aiemmin. Kylä muodostui yhdestä pääkadusta, jonka varrella oli majataloja ja kauppoja. Ei mikään idyllisyyden tyyssija, ja poliitikon vierailun vuoksi meininki oli todella äänekästä.

Istuimme iltaa majatalomme terassilla katsellen menoa. Oppaamme Bishnu Tamang on äärimmäisen mukava, hyvin englantia puhuva ja sivistyneen oloinen kolmikymppinen mies. Hän toimii maanviljelijänä kotikylässään Kavre Palanchowkissa silloin, kun ei työskentele trekkausoppaana. Myös kantajamme Jange (26 v.) ja Pema (21v.) ovat samasta kylästä. Jange haluaisi edetä oppaaksi, joten hän toimiii toisinaan myös apuoppaana ja puhuu myös ihan mukavasti englantia. Bishnu palasi muutama viikko sitten Island Peakin kiipeilymatkalta, joten ainakin hän on jo valmiiksi hyvn sopeutunut korkeuteen!

Huomenna aloitamme kävelyn ja jatkamme Lama Hotel -nimiseen kylään. ”Lama” ei kuulemma tässä yhteydessa tarkoita hengellista johtajaa, vaan on ”tamang’ -sanan yksi ääntämismuoto. Langtangin alueella asuu enimmäkseen tamang-heimoa, mutta Lagntangin tamangit eivät kuulemma ole sukua Kathmandun alueen tamangeille, joita siis meidän oppaamme ja kantajamme edustavat. Heidän kansansa tuli Tiibetistä Nepaliin tuhat vuotta sitten ja on säilyttänyt oman kulttuurinsa ja kielensä, mutta nykyiset Langtangin asukkaat ovat tulleet Tiibetistä vuoden 1952 jälkeen, ja ottivat sukunimekseen Tamang, jotta saisivat Nepalin kansalaisuuden. He puhuvat tiibetille läheistä sukua olevaa kieltä, jota meidän oppaamme ei ymmärrä lainkaan.

1.1.2012 Syabrubesi (1470m) -> Lama Hotel (2470m)

Tie erkani autotiestä heti Syabrubesin kylän jälkeen, ja tunnelma muuttui välittömästi. Ylitimme Langtang Khola -joen riippusiltaa pitkin, ja pääsimme vaelluspolulle. Autojen häly ja pakokaasut jäivät taakse, ja kosken pauhu täytti äänimaailman. Joenuoma oli todella syvä rotko, eikä aurinko paistanut lainkaan sille puolelle, missä kävelimme. Ilma oli kuitenkin lämmin, ja jyrkät kivenmurikoista tehdyt portaat mutkittelivat ylös alas. Reidet ja pohkeet saisivat aikamoisen aamujumpan 1000 metrin nousussa.

Pidimme muutamia hengähdystaukoja ja teetauon Pairon kylässä (kylän nimi tarkoittaa maanvyörymää). Meidän kanssamme samaa reittiä tuli ryhmä japanilaisia turisteja, jotka olivat myös yöpyneet samassa hotellissa. Emme olleet paljastaneet, että kaksi meidän porukastamme osaa sujuvaa japania, ja huvitimme opastamme simultaanitulkkaamalla heidän keskustelujaan englanniksi. Teetauolla kuitenkin päätin tervehtiä heitä, ja yhtäkkiä olikin jo kamerat esillä ja otettiin ryhmäkuvia.

Polku jyrkkeni entisestään, ja kaivoimme vaellussauvat esiin helpottamaan nousua. Juttelin kulkiessamme Bishnu-oppaamme kanssa, ja hän kertoili mielenkiintoisia juttuja mm. siitä, kuinka vaellusoppaaksi opiskellaan. Ammatti on kuulemma valtion virkojen lisäksi parhaiten palkattuja töitä Nepalissa, joten tunkua alalle kyllä on, varsinkin isojen trekkausfirmojen palvelukseen. Royal Mountain Travel, jonka kautta matkamme järjestettiin, on Nepalin 10 isoimman trekkausmatkatoimiston joukossa. Yhteensä tällaisia firmoja on Nepalissa 350.

Näimme yhtäkkiä muutaman lumihuippuisen vuoren, vaikka Bishnu oli sanonut, ettei tänään vielä näkyisi vuoria. Kun kysyin niistä tarkemmin, opas hymähti, etteivät nuo ole oikeita vuoria, vain jotain 5200 metrin korkuisia pikku huippuja, joilla ei ole nimiä. Vuoren määritelmä kuulemma on, että siellä pitää olla ikilunta. Jos lumi sulaa kesäksi, kyseessä on pelkkä kukkula.

Söimme lounaan Bamboo-nimisessä kylässä aivan kosken reunalla. Joki on nyt talven kuivina kuukausina pienimmillään, mutta parikymmentä metriä joen nykyistä pintaa korkeammalla näkyvät veden uurtamat kivet kertovat, että kesän aikana vettä on aivan tolkuttomasti enemmän. Kosken keskellä on kerrostalon kokoisia kivenlohkareita, mistä lie korkeuksista nekin aikanaan vierineet! Joissain kohdissa oli valittavana kaksi eri polkua, alhaalla joen vieressä menevä talvipolku, jota voi käyttää vain vähäisen veden aikana, ja korkealla menevä monsuunin aikaan käytettävä kesäpolku.

Yksi joukkomme jäsen, Sini, oli aamusta tuntenut hiukan kurkkukipua, joka sitten kiipeämisen edetessä alkoikin paheta keuhkoihin asti. Tämän päivän vaellukseen piti mennä 6 tuntia, mutta Sini alkoi tuntea itsensä sen verran huonovointiseksi, että pidimme runsaasti taukoja, ja matkaan meni pari tuntia enemmän. Itsekin huomasin illalla majataloon saavuttuamme, että kurkkuni alkoi tulla kipeäksi… Ilma oli viilentynyt äkisti Syabrubesin jälkeen, ja yöstä tulisi kylmä. Onneksi makuupussini on lämmin!